19.5.2012

TUILLA ELÄVÄN ARKIPÄIVÄÄ


Eräänä päivänä olimme Anttonin kanssa ruokkimassa "sorsia" Herttoniemenrannassa. Jeesuskylpyankka oli mukana, täytyy kai Jeesuksenkin joskus ulkoilla. Vähän liikuntaa. Sorsia ei tosin löytynyt, mutta lokkeja oli aika helppo houkutella paikalle. Yksi onnekas variskin tuli mestoille. Mun mielestä varikset on tosi hienoja lintuja. Haluaisin oman. Eiks ne opi matkimaankin jos niitä opettaa? Uskon vahvasti näin. Vois opettaa sille vaikka McGyverin tunnusmusiikin. Olisko hääviä.














































Ja aijai kun jeesus nautti.









Sitten kohtasimme yllättäviä hankaluuksia matkallamme. Ne alkoivat tästä:









Ja jatkuivat näin, Naps katkesi Jeesuksen talutusnaru ja niin lensi jesse kaaressa altaan keskelle.






Niin koitti jesselle puoli tuntia vapautta. Onneksi se osaa kulkea vetten päällä.









Aika divainit valot vai mitä? Ei se oikeesti ole muuta, kuin ISO 1600.
Jokatapauksessa, kaikki päättyi kuitenkin hyvin, Jeesus uiskenteli altaan päähän, josta se olikin helppo poimia talteen. Tuhma jesse.

Mustat läiskät naamoilla mystisyyssyistä.













Seuraavaksi suunnittelimme kanalassa käymistä. Kohdekin on päätetty. Antton tykkää kanoista.

1 kommentti: