Hyvän illallisen ohje:
1kpl niitä kaupan parhaita pakastepitsoja (tänään neljällä juustolla)
7kpl pakastepinaattipallukoita vapaaseen muodostelmaan
ripaus persiljaa
ripaus paprikajauhetta
Pidä uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10-15 min. Tarjoiluehdotus: jollei puhdasta lautasta löydy voi paketin rutistaa sopivaksi alustaksi.
Urheilusta:
Tänään oli fudistreenit. Kuinka hyvä olo niiden jälkeen aina onkaan. Kuinka monta kertaa olen kuullut mainostettavan euforiaa urheilun jälkeen näiden 37:n vuoden aikana ja kuinka monta kertaa olen nakellut niskojani kertojien euforioille. Urheilu ei oo mun juttu ja piste. Nyrpeä naama ja plääh mitä urpoja- eyeroll.
Asennevammani syynä oli luulo siitä, että urheilua tulee harrastaa jollain tietyllä tavalla. Hepreaattisia varusteita, alkulämmittely johon meinaa kuolla ja itse urheilusuoritus, joka viimeistään vie hengen. Sitten ruumiina vielä loppuvenyttely. Juoksemaan ei voi mennä, kun kaikki katsoo että mitä tuo yrittää tuossa juosta. Aerobick ja salijumpat ovat aina tuoneet mieleen koululiikunnan ja on vaan tehnyt mieli näyttää finkkua koko muulle ryhmälle. HE ovat kääntyneet salissa väärään suuntaan. EN MINÄ.
Viime syksynä sitten hyvä ystäväni alkoi puhua minua ympäri. Hän oli itse alkanut edellisenä keväänä pelata kalliolaisessa mimmijalkapallojoukkueessa. "Me ollaan IHAN paskoja, kyllä sä voit tulla." Tuon lauseen olen kuullut kymmeniä kertoja aiemminkin ja huomannut vain että kaikki ovat hikareita, eivätkä nyt vaan ihan divaritasoa korkeammalla. Muutaman puhumiskerran se vaati ja yhden käynnin kalja kourassa kentän laidalla treenejä sivusilmällä uikkimassa. Mimmit treenasivat iloisina ja siellä oli jos jonkin tasoista liikkujaa. Oli kovaa urheilutaustaa ja cold turkey- meininkiä. Kapteeni valmensi. Röökitauot olivat kiellettyjä, mutta sai myöntää jos oli darra. Menin mukaan, kuvittelin pomon pään pallon tilalle ja löysin oman viiteryhmäni samanhenkisistä mimmeistä.
Käsitin, että urheilla voi oman päivän mukaan. Aina ei ole mahdollista olla parhaimmillaan. En ole nyt ollut moneen viikkoon sitä. Varmuus tulee kokemuksesta ja sen täytyy antaa karttua itselleen rauhassa. On ihan sairaan nastaa touhuta kentällä niin, ettei edes huomaa liikkuvansa. En "harrasta liikuntaa", kun olen treeneissä. Liikunnan harrastaminen ja ulkoilu on perseestä, fudis on siistiä!
Plus se euforia. Se on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti