28.7.2014

ELÄMYS KOTKASSA/REVELATION IN KOTKA

Pelottaa, huolestuttaa, kammottaa, vaivaa. Ahdistaa, on syyllinen olo tai huono aavistus. Maksamattomat laskut, viime viikolla skipatut tunnit töistä, keskeneräiset kotiprojektit, humalaiset lausunnot viime viikolta ja lihotut kilot. Tahdonko vasta tavatun ihastuksen kanssa naimisiin, entä jos en olekaan ihastunut! Kuinka saatoin sanoa yläasteen silmälasipojalle niin pahasti ja onko minulla ollenkaan omaa persoonallisuutta! Eläkkeeni ei kerry! Minusta tulee joskus orpo! Ja nelkytvuotias!

En jaksaisi aina pelätä ja keksiä uusia mantroja pelkoni hallitsemiseen. Uni ei tule. Miksen voisi vain olla vain järki-ihminen. Näistä tunteista on enemmän haittaa kuin hyötyä. En tahtoisi olla pelkästään onnellinenkaan, ne harvinaiset hetket ovat juhlallisia ja erityisiä. Kun voisi vaan olla rauhallinen ja ottaa vähemmän paineita suoriutumisestaan. Kuka muu antaa pisteitä elämästä vähemmän sinulle, kuin sinä itse.

Viime viikonloppuna Kotkassa vapauduin yllättävällä keinolla perusluonteestani, kun kävimme tivolissa. Kun aika vaatimaton laite Suomen ja maailman huvipuistojen mittakaavassa saavutti lakipisteensä, sen jossa happi loppuu, vapauduin huolistani totaalisesti. Aloin laulaa taustamusiikkina soivaa Final Countdownia mukana ja ansaitsin näin ekstrarundin kaikille kyytiläisille. Toivottavasti kukaan ei voinut huonosti vuokseni. Menin uudelleen. Ja uudelleen. Taas tuli ekstrarundi. Taisin näyttää surullisenkuuluisat tunteeni laitteen kuljettajallekin, joka taisi pitää saamastaan plautteesta. Kuoleman pelko, vasta sitä tuntiessani vapauduin turhista huolistani.



I tend to worry too much. I´m too afraid of mundane things, but the fear of death in this apparatus took away my pain efficiently for the rest of the evening. Thank you Kotka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti